Sugar Babies – kulutuskulttuurin kurtisaanit

Sugar baby-nimityksellä tarkoitetaan naista, joka rahallista korvausta vastaan ylläpitää seksuaalista suhdetta maksukykyiseen mieheen (”Sugar Daddy”). Maksu voi olla kuukausittainen (esim. vuokranmaksu ja/tai ”elatusmaksu”), se voi sisältää ajoittaista tai säännöllistä suhteellisen kalliiden lahjojen antamista, tai se voi toteutua vaikkapa ulkomaanmatkojen kustantamin muodossa. Osapuolten välinen suhde voi myös imitoida tavanomaista parisuhdetta – toisinkuin perinteinen prostituutio tai escort-toiminta – siten, että ”Sugar babe” suhtautuu suhteen herättämiin tunteisiin kuin aktuaalisen parisuhteen myötä- ja vastoinkäymisiin, mukaan lukien palvelussuhteen loppua (”eroamista”) seuraava sureminen.

Huoraaminen on saanut 2000-luvulla ilmeisen uutta sosiaalista hyväksyntää osakseen naisten keskuudessa: esim. silloin, kun prostituutiota ei haluta mieltää ammattimaiseksi, voidaan käyttää termiä ”hutsuilu”. Se tarkoittaa ns. tavallisen nuoren naisen harjoittamaa seksuaalisten palveluiden myymistä, jonka motiiviksi ilmoitetaan esim. kulutustuotteiden (mm. vaatteet, matkat, elektroniikka, jne.) hankkiminen. Siinä missä jossain toisessa valtiossa prostituoitu saattaisi pakon sanelemana elättää itsensä ja lapsensa huoraamisella, asunnon vuokraa myöten, ei tällaiselle ole Suomessa tarvetta suhteellisen erinomaisen sosiaaliturvajärjestelmämme ansiosta. Vapaaehtoisen huoraamisen motiivit liittyvät siten puhtaasti rahaan. Sitä katsotaan tarvittavan omien kulutustottumusten ylläpitämiseen, sisälsivät nämä sitten tavaroita, päihteitä, matkoja tai mitä tahansa muuta. On huomattava, että ottaen huomioon suomalaisen tukijärjestelmän tarjoaman rahallisen avustuksen määrän, ”Sugar babe” -toimintaa harjoittava kokee tarvitsevansa käyttörahaa enemmän kuin lakisääteisillä tukimaksuilla saadaan. Siinä missä asunto-, työttömyys- ja toimeentulotuet kattavat ihmisen perustarpeiden tyydyttämisen, voi tukia nostava henkilö laskea kaiken tienaamansa rahan tai lahjaesineet ”ylimääräiseksi tuloksi”, joka on muunnettavissa tai on jo muutettu kulutustuotteeksi. Elämyksillä ja esineillä – sekä kuvilla ja kertomuksilla - voi olla merkittävä rooli toisille esitettävän minäkuvan luomisessa ja ylläpidossa: yksilön (”identiteetin”) arvo saatetaan jopa nähdä kuin määräytyvän siitä, millaisena ja kuinka arvokkaana hän voi esiintyä toisille. Tällöin kysymys on siitä, kenellä on ja kenellä ei ole; onko minulla sitä mitä pidän merkittävänä ja arvokkaana vai olenko ilman sitä, vailla sitä. Visuaaliseen (ts. imaginaariseen) fiksoituneessa (tai taantuneessa) kulttuurissa kaikella sillä, mitä voidaan esitellä toisille – joko konkreettisina esineinä tai kuvien välityksellä – on ”sosiaalisessa mielessä” merkittävä arvo. Kyse on silloin henkilön imagesta suhteessa nk.sosiaaliseen Toiseen: miltä näyttää ja mitä omistaa, eli millaisena näyttäytyy muille (”Toiselle”). ”Sugar babe”:n ratkaisu jonkin puuttumiseen (joka vastaa jonkin haluamista) on käyttää itseään kauppatavarana, välikappaleena tai välineenä, jolla kyseinen halun kohde saadaan hankittua. Pohjimmalti tämä ei eroa tavallisesta työnteosta, jossa itseä myydään tietty aika päivästä työnantajalle. Ero on lähinnä transaktiota säätelevässä sopimuksessa: tavanomainen työnantaja ostaa aikaa, joka muutetaan työpanokseksi, mutta se mitä työntekijä tekee ja mitä hänen ei tarvitse tehdä, on tiukasti rajoitettua ja rajaa ulkopuolelleen sekä henkilökohtaisen tunne-elämän, että oikeuden käyttää toisen ruumista omien mielihalujen palvelukseen. Sugar baben ja Sugar Daddyn välinen sopimus on toisenlainen: se sisältää aikaa, mutta ei tuotannoksi (ja sitä kautta pääomaksi) muuttuvaa työpanosta. Rahalla (tai lahjoilla) ostetaan käyttöoikeus toisen kehoon.

Sugar babe-toiminnan tekee mielenkiintoiseksi sen sisältämät asetelmat: 1) nuori naishenkilö tarjoaa itsensä seksuaalisesti käytettävissä olevaksi (usein) vanhemmalle miehelle; 2) miehen tehtävä on korvata tämä – maksaa siitä naiselle tämän ”käypä hintansa” (jonka voidaan katsoa määräytyvän ”kauneuden” mukaan); 3) naisen ei tarvitse työskennellä haluamiensa materiaalisten asioiden eteen – parhaimmillaan mukaanlukien elämisen kulut puhelinlaskuja myöten – vaan hän saa nämä ”ilmaiseksi”, ”lahjoina”; 4) nainen voi olla mieltämättä itseään prostituoiduksi ja harjoittaa itsensä myymistä ilman, että kokee sitä tietoisesti huoraamiseksi – aivan kuten pornoteollisuutta kokeilevat naiset voivat kokea, että kameran edessä naiminen ei ole huoraamista, vaan näyttelemistä.

Sugar Babyn toiminta vaikuttaisi ammentavan osan motiivistaan siitä jatkumosta, joka vallitsee lapsen ja sittemmin nuoren suhteessa hänen vanhempiinsa: enemmän tai vähemmän täydellinen riippuvaisuus näiden tarjoamista hyödykkeistä. Mikäli työnteosta erillään oleva, vanhempien luona asuva tyttö (tai jo kotoaan muuttanut opiskelija) haluaisi uuden puhelimen, merkkilaukun, vaatteita tai matkan ulkomaille, on hän vanhempiensa (tai isovanhempiensa) varassa. Mikäli vallitsevana mentaliteettinä on vaivannäön ja odottamisen tuskaa sietämätön ”haluan sen nyt!” –asennoituminen, on toiveen toteutumista mahdollista yrittää vauhdittaa pyytämisen aktiin liitettävillä variaatioilla - vaatimisella, kinuamisella, mielistelyllä ja suostuttelulla. Kun pyyntöön suostutaan, saa tyttö haluamansa asian – lahjaksi, vaikkei sitä sellaiseksi mieltäisikään (huom. lahjan saamisella katsotaan olevan merkittävä tiedostamattoman tason vaikutus naisessa).

Lapsuusiän tottumuksen myötä henkilössä voi jäädä vallitsemaan tunne, että hänellä on kuin ”oikeus” saada tiettyjä asioita vanhemmiltaan, asioita, jotka ylittävät perustarpeiden piirin eli ravinnon, vaatetuksen, asunnon (ts. huoneen vanhempien asunnosta), harrastustarvikkeet ja tavanomaisten kulutustarpeiden piirin (vrt. Lontoon mellakointia, jossa elektroniikka- tai vaatekauppaa ryöstävä henkilö saattoi todeta ”ansaitsevansa tämän [esineen]”). Tältä pohjalta ei ole lainkaan kummaksuttavaa, että samanlaista suhde-asetelmaa odotettaisiin ja toivottaisiin jatkossakin – sehän on voinut olla vallitsevana asiaintilana aina täysi-ikäisyyteen saakka, ja pidemmällekin. Myös silloin, kun elämä ei ole sujunut yksilön haaveilemien mielikuvien mukaan, voi edelläkuvattuun mentaliteettiin palaamista tai ”taantumista” pitää ymmärrettävänä: toivotaan, että joku pitäisi itsestä huolta, kuten aikoinaan isä ja äiti tekivät.

Yleisesti tällaisen - oraaliseksikin luonnehdittavan - käyttäytymisen (vrt. avoin suu, joka odottaa) viestiä voisi tulkita jokseenkin seuraavasti: ”(jos) anna(t) minulle, niin olen sinulle mieliksi (koska sitten pidän sinusta)”. Nk. anakliittisessä kohteenvalinnassa, jota Sugar Babyn toiminta noudattaa, henkilö muodostaa (seksuaalisen pari)suhteen henkilöön, joka täyttää hänen tarpeitaan samalla tavalla, kuin hänen varhaisemmat kiintymyksenkohteet – esim. vanhemmat tai isovanhemmat – ovat niitä täyttäneet ja tyydyttäneet. Nainen, joka pitää huolta ruoanlaitosta ja kumppaninsa ruokkimisesta, vetoaa mieheen, joka pitää tätä ominaisuutta tärkeänä piirteenä ja (mahdollisesti tiedostumattomana) muistutuksena äidistään. Mies, joka huolehtii naisen materiaalisista tarpeista – koskien erityisesti ”ylimääräisiä” ylellisyystuotteta – voi puolestaan vedota naiseen, jolle kokemus lahjojen saamisesta on todiste välittämisestä ja rakkaudesta (ja toisaalta, hyvityksenä siitä, mitä äidiltä ei saatu). Kokemus vetoaa ja toistaa (so. uudelleenaktivoi) kokemusperäistä muistoa lapsuusiän rakkaasta isästä, joka kotiintulotuliaisinaan toi lahjoja ja herkkuja omalle silmäterälleen.

Näin lapsen ja vanhemman välillä vallinnutta suhdetta toistetaan aikuisena, suhteessa toiseen aikuiseen henkilöön, joka asettuu alkuperäisen kohteen ”tilalle” tai ”paikalle”. Asetettaessa tämä yhteen sen kanssa, että ”Sugar Babyn” kumppanina toimii (tyypillisesti iäkkäämpi) ”Sugar Daddy”, ei tarvitse kuin olla kuullut ilmiöstä nimeltä oidipuskompleksi, jotta voi aavistella millaisesta suhteesta lienee kyse yksilön tiedostamattoman viettitoiminnan tasolla. Vaikka jokainen nk. normaali ihminen toistaa omalla tavallaan hänelle ominaista ”konfiguraatiota” kumppanin valinnassa ja parisuhteen (sisällöllisessä) kulussa, on Sugar Babe-toiminnassa jotain mikä herättää hienoista häiritsevyyden tunnetta: ”eikö tämä ole jollain tapaa liikaa – liian hävytöntä?” Se, että kyseessä on jokseenkin avoimesti oidipaalinen, ”insestinen” suhde, joka sisältää prostituutioon kuuluvan varainsiirto-transaktion seksuaalisesta kanssakäymisestä (mukaan lukien Madonna / whore –ilmiö ja naisen ”vapaaehtoisesta” asettautumisesta ”huoraksi” – vapaaehtoinen lainausmerkeissä siksi, että motiivi moiselle suhteelle voi olla myös tiedostumattomasta kumpuava vaatimus, joka ylittää ns. tietoisen valinnanvapauden) ja että suhteesta on suoranaista hyötyä siihen osallistuvalle naishenkilölle, joka ”saa” asioita, joiden eteen toiset ihmiset joutuvat tavallisesti työskentelemään viikkojen, kuukausien ja vuodenkin ajan, herättävät sopimattomuuden tunteita.

Tavallisesti mahdollisuus kumppanin seksuaaliseen käyttöoikeuteen (”access”) tulee ansaita: tästä voidaan käyttää ilmaisua ”voittaa omakseen (kiinnostuksen kohde, toisen kiintymys, toisen rakkaus)”. Samoin jokseenkin avoimesti sosiaalisia ”kirjoittamattomia sääntöjä” uhmaava suhde, jossa viehättävä nuori nainen on itseään iäkkäämmän, ei-kuuluisan (kuuluisuus/maine, valta ja varallisuus ovat perinteisiä miehen ”arvon” nostattajia) ja oletettavasti vähemmän viehättävän henkilön seksuaalisen kanssakäymisen parina, herättää helposti jonkinasteista vastenmielisyyttä; aivan kuten 50- ja 60- vuotiaiden miesten näkeminen käsi parikymppisten thaimaalaistyttöjen vyötäröllä voi tehdä (entä mahtaako näillä kahdella ilmiöllä, länsimaihin levinneellä ”Sugar babe-Sugar Daddy” –kulttuurilla ja viime vuosikymmeninä yleistyneellä yhä avoimemmalla Aasian maihin kohdistuneella iäkkäämpien miesten seksi- ja vaimoturismilla olla yhteyttä? Ovatko länsimaalaiset tytöt katsoneet, että tuollahan tytöt tajuavat kuinka homma kannattaa hoitaa? Vai onko kulttuurimme alkanut sallia jotain, jota on haluttu tehdä, mutta jota ei ole tohdittu – sosiaalisten sääntöjen vuoksi – toteuttaa, ei ainakaan aivan niin avoimesti?). Tämä vastenmielisyys ja sopimattomuuden havaitsemisen kokemus voidaan tulkita monella tapaa, mutta joista oletettavin lienee niiden eriasteinen yhdistelmä:

I ) Sosiaalista järjestystä / totunnaisuutta rikkova, tai sen tietyllä tapaa ohittava ja huomiotta jättävä tapa, jolla molemmat osapuolet ko. suhteessa saavat nautintonsa. He aivan kuin ”eivät maksa veroa” (ts. viettely ja työnteko) siitä, mitä saavat (seksuaalinen nautinto ja varallisuus / sen ilmentymät). Kyseessä lienee samanlainen vastenmielisyyden sävy kuin siinä, mitä voidaan tuntea kapitalistia kohtaan, joka tienaa rahansa joko ”työntekijän selkänahasta” tai sijoituksilla osakemarkkinoille, jolloin ”raha tekee työtä omistajansa puolesta”. [Tällainen toisen hankkima jouissance herättää tyypillisesti vastenmielisyyttä tavallisessa ihmisessä, ”normaali-neurootikossa.]

II ) Asetelma voi rikkoa tai loukata moraalista käsitystä siitä, mikä on sallittua ja mikä ei, mitkä ovat hyväksyttäviä keinoja hankkia rahaa ja kulutustuotteita ja mitkä ovat ”epäeettisiä”. Onko huorintekemisellä jotain absoluuttisesti tuomittavaa olemusta tai ydintä? Eikö jokainen voisi tehdä niin, jos haluaisi – jos katsoisi sen ’hintansa väärtiksi’? Ehkäpä ei, koska tarjonta tarvitsee kysyntää kumppanikseen ja se kenelle on suotu kauneutta on aina ensisijalla kyseisillä markkinoilla (eikä liene itsetunnolle mairittelevaa alentaa hintaansa ylettömän alhaiseksi). Asiaan voi vaikuttaa myös valinnanvapaudettomuuden olemus: vaikka tietoinen mieli pyrkisi rationalisoinneilla vakuuttamaan, että kyse on kannattavasta toiminnasta – vaikka edes kerran tai pari – voi muu osa psyykestä (nk. yliminä) vastustaa ajatusta niin voimakkaasti, ettei se tule mahdolliseksi toteuttaa. Tämä vaikuttaa myös asian / ilmiön tuomitsemisen kokemukseen: sen voisi ”ymmärtää” hyväksyttävänä, mutta tästä huolimatta siinä koetaan jotain ”likaista”, jotain ”väärää”.

III ) Tiedostumaton halu ja toive tehdä jotakin näyttäytyy iljetyksenä juuri sitä kohtaan, mitä haluttaisiin tehdä, mutta joka koetaan (nk. yliminän taholta) sopimattomaksi. Kun mies kokee tällaisen Sugar baby – Sugar Daddy –asetelman vastenmielisenä – oli syynä sitten suhde ”huoraan”, tai sukupolvea nuorempaan naiseen tai ”tyttöön” – on oletettavissa oleva syy tälle vastenmielisyydelle samaa lajia, kuin naisella, joka pitää moista iljettävänä ja kuvottavana toimintana: jokin osa yksilöstä kokee houkutusta, viehtymystä ja kiihottuneisuutta jo pelkästä ajatuksesta, kuvitelmasta siitä. Siinä missä kauniiksi naisellistuneen kuusitoistavuotiaan tytön isä voi kokea sanoinkuvaamatonta kuvotusta kun häntä vaadittaisiin ajattelemaan tytärtään seksuaalisen kanssakäymisen osapuolena, voi samainen mieshenkilö käydä kahdeksantoistavuotta täyttäneen prostituoidun asiakkaana tuntematta siitä syyllisyyttä, vain mielihyvää (kohteenvaihto on tietoiselta mieleltä suljettu prosessi, se tapahtuu omien lakiensa mukaisesti). Jos jo ajatus siitä, että myisi itseään seksuaalisena välineenä – saati sitten (nuoren naisen tapauksessa) isänsä ikäiselle miehelle – herättää voimakasta vastenmielisyyttä, kertoo tämä enemmän kuvitelman merkityksestä henkilön omassa tiedostumattomassa fantasiassa kuin siitä, millä tavoin ilmiötä ja siihen kuuluvaa toimintaa olisi kohtuullista arvioida sosiokulttuurisena ilmiönä. Ts. keskustelu siitä, onko seksin ostaminen laillistettava tai tulisiko bordelleja perustaa kaupunkeihin koskettaa enemmän yksilöllisiä pelkoja ja kuvitelmia kuin sitä, millaisia sosiaalisia-, taloudellisia- ja terveydellisiä vaikutuksia sillä olisi yhteiskuntaamme.

Seksuaalinen käytettävissä oleminen ja siitä korvauksen saaminen sisältää – aiemmin mainitun insestisen fantasia-elementin lisäksi – sekä hyvityksen miehen saamasta seksuaalisesta nautinnosta, että ”luvan” harjoittaa toimintaa, jossa seksuaaliviettejä toteutetaan sosiaalisesta normista poikkeavalla tavalla: mikäli yksilön minäkuva ei sallisi sitä, mitä muutoin saatettaisiin kutsua ”lutkamaisuudeksi”, niin vaatimalla rahallista hyvitystä seksuaaliaktista voi henkilö kokea kiertävänsä tämän sisäisen esteen. ”I don’t sleep around – I get paid.” Jos naisen tietoisissa tai tiedostomattomissa fantasioissa huoraamisella on riittävän suuri merkitysarvo, mutta varsinaisena ”ammattina” se ylittää sisäisten sopivaisuusnormien rajat, voi tämän ”sisäisen kutkutuksen” täyttää kiertoteitse: listautumalla ”Sugar Babyksi”. Silloin kun huoraamisen voi hyväksyä ainoastaan viimeisenä keinona – itsensä tai lastensa elättämisen välineenä – jonka olosuhteiden pakko on langettanut yksilön ylle, on ihmisen keksittävä toinen tapa, korvaava tie, jolla päästä samaan päämäärään. Yksinkertaisimmin tämä onnistuu nimittällä sitä jollain toisella nimellä: escort-toiminta, aikuisviihdenäyttelijä, hutsuilu, sugar baby. Samalla tämä voi tarjota identiteetin, oman erityisen paikan maailmassa: ”en ole kuka tahansa (enkä etenkään no-body), olen Sugar baby!”

Seksuaalisuutta ja ulkonäköä kestitsevässä kulttuurissa ja sen mukaisesti muodostetussa maailmankuvassa tällainen identifikaatio voidaan kokea jopa arvokkaaksi – ylpeyden aiheeksi.